Bola-koru on kaunis helistinkoru raskaana olevalle äidille. Korun sisällä oleva pieni messinkikello helähtää kauniisti odottavan äidin liikkuessa ja rauhoittaa sekä syntymätöntä lasta että äitiä. Bola-koru onkin erityisesti tulevien äitien suosima odotuskoru.

Bola-korua pidetään riippumassa pitkässä nauhassa tulevan äidin vatsan päällä, jolloin bola-korusta kantautuu kauniin hiljaista helinää kohtuun vauvan iloksi. Lapsi voikin kuulla ja tunnistaa bola-korun maagisen soinnun jo 20 raskausviikosta eteenpäin. Kun äiti käyttää bola-korua säännöllisesti riippumassa vatsansa päällä odotusaikana, vauva oppii tunnistamaan bola-korun äänen samaan tapaan kuin äidin sydämenlyönnit ja rauhoittuu sen kuullessaan, myös syntymänsä jälkeen. Koska bola-korun tutut äänet jatkavat rauhoittavaa vaikutustaan myös vauvan synnyttyä, bola-koru toimii myös ihanana imetyskoruna. Vauvan ja äidin yhteisissä hetkissä vauva voi hypistellä bola-korua ja tuttu helinä tuo vauvalle turvallisuuden tunteen.

Bola-korua voi myös hyvin kantaa kuin mitä tahansa riipusta, jolla on kaunis ja ilahduttava merkitys. Bola-koru on kestävä riipus, jota voi käyttää vuodesta toiseen ja jonka voi antaa myöhemmin eteenpäin vaikkapa äidiltä tyttärelle tai suvussa seuraavalle raskaana olevalle.

Lisätty ostoskoriin